Matti Rautiola: Monipolvinen ura arkkitehtuurissa

Matti Rautiola on pitkän ja menestyksekkään arkkitehdin uransa aikana toiminut useiden keskeisten arkkitehtuurin alan organisaatioiden johdossa. Damyä hän on luotsannut loppuvuodesta 2021 lähtien.

Kuvittelin, että elämäni tässä vaiheessa pyrkisin vähentelemään luottamustehtäviäni enkä enää ryhtyisi uusiin ja sen sijaan käyttäisin aikani suunnittelemalla nyrkit savessa arkkitehtuuria niin kauan kuin kunto riittää eli ehkä vielä sellaiset 30 vuotta. Kävi kuitenkin niin, että kutsua Damyn toimintaan en osannut vastustaa.

Tapoihin kuulunee, että kerron joitakin keskeisimpiä otteita omasta, kenties jopa liian monipolvisesta urastani, jota on ohjannut kaikissa käänteissä arkkitehtuurin sininen lanka.

Perustimme jo opiskeluaikoina kavereiden kanssa toimiston nimellä ARRAK Arkkitehdit. Toimiston työpöydän ääressä kirjoittelen tätäkin.

Joskus tuntuu siltä, että olen suunnittelutöiden ohella osallistunut opetukseen aina, eri vaiheissa, eri opinahjoissa: Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin osasto, Taideteollisen korkeakoulun sisustusarkkitehtuurin ja huonekalusuunnittelun osasto, Washington University in Saint Louis Studios and Reviews sekä useita lyhyitä vierailuja muissakin kotimaisissa ja ulkomaisissa kouluissa.

Näiden rinnalle on limittynyt tutkimus-, hallinto- ja evaluointitehtäviä, kuten Taikin “Tulevaisuuden koti – Future Home” -tutkimus- ja kehityshanke, Tukholman KTH:n Arkitektskolans undervisningstyrelse, Dublin Institute of Technology External Examination, Eesti Kunstiakadeemia ja Tallinna Tehnikaülikoolin evaluointi sekä Shenyang Jianzhu Architecture University -yhteistyö.

Rakennustietosäätiö RTS:n yliasiamiehen tehtävä avasi näkymän rakentamisen tietopalvelun keskiöön ja KIRAdigi-hankkeen edistämään kansalliseen digitalisaatioprosessiin.

Arkkitehtuurikilpailujen tuomaritehtävät Suomessa ja ulkomailla ovat olleet myös erinomaisen kiinnostavia ja opettavaisia, kuten vaikkapa Riian kansallisen taidemuseon kilpailu, Liepajan konserttitalon kilpailu sekä nuorille arkkitehdeille suunnatun Europan-kilpailun tuhannet ehdotukset Euroopan moniin kaupunkeihin.

Luottamustehtävistä lienee syytä mainita Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n puheenjohtajuus monine siihen liittyvine tehtävineen esimerkiksi Euroopan arkkitehtiliittojen kattoliiton ACE:n ja kansainvälisen arkkitehtiliiton UIA:n organisaatioissa sekä Europan-kilpailuorganisaation varapuheenjohtajuus, ARMI-hankkeen puheenjohtajuus, Suomen Japanin instituutin puheenjohtajuus, Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfon hallitus ja Japan Finland Design Association hallitus.

Matti marraskuussa 2021 Mentonissa, Ranskassa.