Amanuenssi Anna Autio

Amanuenssi pitää vesitorneista

Neljän A:n henkilö eli Arkkitehtuurimuseon arkistoamanuenssi Anna Autio kertoo työstään:

– Opiskelin Helsingin yliopistossa pääaineena taidehistoria ja valmistuin filosofian maisteriksi vuonna 2008. Olin suorittanut korkeakouluharjoitteluni museolla ja sen jälkeen olin museon kirjastossa töissä viikonloppuja.

– Pian sain viransijaisuuden kuva-arkiston amanuenssina. Tänä kesänä tulee täyteen 13 vuotta arkistoamanuenssina.

Anna Autio palvelee asiakkaita, jotka haluavat valokuvia tai piirustuksia. Usein kuvatiedustelut ja -tilaukset liittyvät erilaisiin näyttely- tai julkaisuprojekteihin. Tyypillinen asiakasryhmä on rakennushistoriaselvityksiä tekevät arkkitehdit ja tutkijat.

– Museon arkkitehtuurivalokuvia ja originaalipiirustuksia päätyy moninaisiin tarkoituksiin, kuten näyttelyihin, julkaisuihin, raportteihin, tutkimuksiin tai markkinointimateriaaleihin ja vaikkapa yksityiskodin seinälle tai taloyhtiön rappukäytävään.

– Viime aikojen työllistävimpiä töitä ovat olleet muun muassa Uno Ullbergista tehty monografiajulkaisu ja -näyttely sekä Pekka Korvenmaan Lars Sonck -julkaisu, joiden kuvamateriaali perustui suurimmalta osaltaan museon aineistoihin.

– Nyt työn alla on Japanissa valmisteltava Eliel Saarisen arkkitehtuuriin keskittyvä suuri kiertonäyttely ja julkaisu. Museomme on tässä projektissa merkittävä yhteistyökumppani, Anna Autio kertoo.

Aution toimenkuva joustaa toisinaan myös sisällöntuotannon puolelle, ja museolla ensi vuonna avautuva Eläköön, Wivi Lönn! -näyttely on nyt vahvasti työpöydällä.

Kokoelmat tunnettava

– Museokokoelmat ovat tyypillisesti sellaisia, että kuvakokoelmien kunnollinen tunteminen kehittyy vasta vuosien kuluessa, originaalipiirustusarkistosta puhumattakaan. Kokoelmiin muodostuu väkisinkin erilaisia mikroarkistoja, koska kaikkea museolle tulevaa aineistoa ei mitenkään pystytä luetteloimaan ajantasaisesti. Siksi on paljon aineistoja, joiden olemassaolo ja sijoitus täytyy vain tietää. Se ei ole ideaalitilanne, mutta todennäköisesti tuttu jokaisessa Suomen museossa. Amanuenssien kokoelmatuntemus on olennainen työkalu, jotta asiakkaille löytyvät sopivimmat aineistot, Anna Autio kuvailee.

– Harmillisesti en päivittäisessä työssäni ehdi juuri koskaan tehdä kokoelmien luettelointia. Onneksi museolla on apuna siviilipalvelushenkilö sekä harjoittelijoita, joiden avulla saamme monet arvokkaat aineistot luetteloiduiksi. Arkkitehtuurimuseo on juuri avannut ensimmäisen kuratoidun kokonaisuuden Finna-palvelussa, kun Eliel Saarisen piirustusaineisto avattiin kaikkien saataville.

– Se oli tärkeä etappi paremman saavutettavuuden edistämisessä ja ensimmäinen monista aineistokokonaisuuksista, joita suunnittelemme Finnaan. Korona-aika on tehnyt selväksi, että museon täytyy olla läsnä monissa eri kanavissa.

Damylaiset Arkkitehtuurimuseossa

– Olemme saaneet upeita lahjoituksia Damylta ja myös korvaamatonta työvoimaa. Erityisesti on mielesssä jokunen vuosi sitten damylaisten aktiivien avulla toteutettu museon mustavalkokuva-arkiston inventointi. Damylaiset kävivät kuva kuvalta läpi jokaikisen valokuvavedoksen ja veivät tiedot exceliin. Lämmin kiitos kaikille osallistuneille! Anna Autio korostaa.

Mieliarkkitehtuuria, suosikkikohteitasi?

– Mitä enemmän suomalaista arkkitehtuuria päivät pitkät katselee, alkaa erilaisiin ilmiöihin syntyä ymmärrystä ja sympatiaa. Siksi minun on vaikeaa nimetä suosikkiaikakausia tai -tyylejä. Aivan kaikilta ajoilta voi löytää sielua hiveleviä helmikohteita, Anna Autio sanoo.

– Ylittämättömän kauniita ovat mielestäni turkulaiset klassikot: Erik Bryggmanin Ylösnousemuskappeli ja Pekka Pitkäsen Pyhän ristin kappeli. Olen myös kestoinnostunut vesitorneista, joista hienoimpia on surukseni monia purettu, kuten Lauttasaaren vesitorni ja ihana Sirenien Loviisan vesitorni. Onneksi Haukilahden tyylikäs ufomainen vesitorni korjattiin pieteetillä ja se jatkaa edelleen elämäänsä espoolaisena maamerkkinä.

Autiota kiinnostaa tällä hetkellä myös 1970-luvun arkkitehtuuri eri ilmiöineen. Pieksämäelle matkustaville hän suosittelee lämpimästi Savon solmu -hotellia, jota autenttisempaa 1970-luvun miljöötä on vaikea kuvitella. Museoista hän mainitsee tunnelmallisen ateljeekoti Hvitträskin.

– Siihen oma rakkauteni syttyi, kun työskentelin neljän vuoden ajan oppaana. Harmi, ettei sinne pääse vierailemaan enää kuin kesällä – Hvitträsk on maagisimmillaan myöhään syksyllä tai sydäntalvella. Tänä vuonna Eliel Saarisen kodin kylpyhuone on palautettu alkuperäisempään asuun. Ainakin yksi lomapäivä täytyy pyhittää Hvitträskissä ja sen puutarhassa hengailuun ja Vitträsk-järven rannalla loikoiluun.

Anna Autio. Arkkitehtuurimuseon kuva-arkisto