Mukaan vapaaehtoiseksi

Ystävänpäivänä damylaiset tutustuivat Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon vapaaehtoistoiminnan uusiin muotoihin rautatieaseman lippuhallissa.

– Kokeile! kehotti Aki Eerikäinen. – Kun annat aikaasi ja vähän vaivaa, saat takaisin moninkertaisesti – elämäsi rikastuu. Ei tarvitse tietää juuri mitään; sitä varten ovat museon ammattilaiset. Ei tarvitse sitoutua. Kun sopii tulla avuksi, tarjolla on monenlaisia tehtäviä. Olen toiminut muun muassa opastajana: tervetuloa, tänne takit, täältä alkuun… Kielitaito ei ole kynnys, suomi, englanti ja eleet auttavat pitkälti.

Leena Johansson-Rengen on pitkään toiminut vapaaehtoisena muun muassa vastaanottajana ja opastajana. – Mielenkiintoista tavata ihmisiä, luoda kontaktia museovieraisiin. Voi käyttää kielitaitoa. Saa hyvää mieltä itselle.

Kaija Kärpijoki sanoo, että mukaan kannattaa tulla, jos haluaa iloa elämäänsä. Hän pitää erityisesti lasten ja aikuisten työpajoista.

Heikki Lehtosaaren mielestä hyvä mieli on riittävä palkkio vapaaehtoistoiminnasta. ”Rakkauden toimintaa”, hän heittää huumorilla. Hän kokee olevansa täyttömies, jota tarvitaan ruuhka-aikoina. Ovimiehenä voi tavata niin presidenttejä kuin keitä tahansa.

Vapaaehtoistoiminnasta keskustelivat Heikki Lehtosaari (vas.), Leena Johansson-Rengen, Petteri Kummala, Kaija Kärpijoki ja Leena Svinhufvud.

Designmuseon museolehtori Leena Svinhufvud houkuttaa: tervetuloa upeaan joukkoon! Tarvitsemme lisäkäsiä ohjaamaan tapahtumiin, tervetuloa kanssakulkijaksi. Tarjolla ovat muun muassa Designillat, Designklubit ja Design Vintti. Opastamme alkuun, jutellaan ja ideoidaan tekemistä yhdessä.

Arkkitehtuurimuseon arkistonhoitaja Petteri Kummala toivoo apukäsiä kuvakokoelman siivoukseen. – Kattoremontin takia arkistomme 3. kerroksen kinodiat on karsittava kaksoiskappaleista vain ytimeen. Kuvia on noin 15 000. Näistä saa yleiskuvan maamme parhaaseen arkkitehtuuriin. Kuvien digitointi on avun tarpeen seuraava vaihe.

– DAMY toivoo vapaaehtoisia ideoimaan tapahtumia ja vierailuja, hankkimaan esiintyjiä, olemaan avuksi järjestelyissä, ihan käytännön töissä, esittää DAMYn puheenjohtaja Maire Mattinen . – Mieluusti voit tarjota omaa ohjelmaasi, kuten luentoa, musisointia tai muuta numeroa. Ota yhteyttä!

Lisätietoa:
Designmuseo: leena.svinhufvud@designmuseum.fi
Arkkitehtuurimuseo: petteri.kummala@mfa.fi
DAMY: maire.mattinen@icloud.fi