Keramiikkaa Fiskarsissa ja näyttelyitä Noormarkussa

Damylaisten retki Fiskarsiin ja Noormarkkuun alkoi varhain lauantaina 5.10.2010. Ensimmäinen pysäys oli professori Tuomo Siitosen suunnittelema Karin Widnäsin museo Fiskarsissa. Karin esitteli kesällä avatun museon kaksi kerrosta. Fiskarsista mukaan lähtivät Voyage-näyttelyn suunnittelijat Barbro Kulvik ja Antti Siltavuori.

Noormarkku oli ekskursion pääkohde. Villa Mairean 80-vuotisjuhlanäyttely käsitteli talossa vierailleiden taiteilijoiden töitä.

Villa Mairea

40-henkisestä ryhmästä toiset tutustuivat opastetusti Villa Maireaan, toiset perehtyivät Ahlström-konsernin historiaa käsittelevään Voyage-näyttelyyn – vuorotellen. Konserniin kuuluivat eri vaiheissa mm. Karhulan, Riihimäen ja Iittalan lasitehtaat, joiden tuotanto oli näyttelyn mielenkiintoista antia.

Voyage-näyttely

Matkanjohtaja Jari Jetsosta ilahdutti kohdata hänen lähes 30 vuotta sitten tekemänsä Villa Mairean pienoismalli, jonka hän luuli jo kadonneen. Pienoismalli kiersi aikanaan toistakymmentä vuotta eri Aalto-näyttelyissä pitkin maailmaa.

Päivän kruunasi Barbro Kulvikin ja Antti Siltavuoren johtama kierros Makkarakosken sahalla, jonka näyttelyarkkitehtejä he olivat Voyage-näyttelyn lisäksi. Sahan puurakennus on yhtä vaikuttava kuin Petäjäveden puukirkko.

Makkarakosken saha

Alvar Aaltoa uusin silmin

Maisemat ovat olennainen osa Alvar Aallon arkkitehtuuria. Tämä tutkimaton alue havainnollistuu Arkkitehtuurimuseon uudessa näyttelyssä Alvar Aallon jalostettu maisema. Näyttely on avoinna 12.4.2020 saakka.

Damylaisten ja Kasvitieteellisen puutarhan ystävien ennakkoesittelyssä museonjohtaja Reetta Heiskanen korosti, että näyttely on huipputapaus. ”Vuonna 2002 museomme sisältöalueet laajenivat maisema-arkkitehtuuriin. Koskaan ennen tätä aluetta ei ole esitelty yhtä laajalti. Paljon alkuperäismateriaalia on saatu Alvar Aalto -säätiöltä.”

Professori eremitus Tom Simons, näyttelyn isä, kertoi työskennelleensä Aallon toimistossa 60-luvulla. ”Maisema oli aina otettava huomioon.”  Hänen mukaansa kaikki Aaltoa käsittelevät kirjat keskittyvät rakennuksiin, mikään ei ole syventynyt ympäristöön.

– Näyttelyä luodessamme löysimme ainutlaatuisia tietoja, humaaneja visioita, joista Alvar Aaltoa ei aiemmin ole tunnettu, Simons kertoi.

– Lapsuus, suhde Ruotsiin, Välimeren yhteydet, vaikutteet islamilaisesta puutarhasta ja japanilaisuudesta ovat teemoja, jotka näkyivät Alvar Aallon suunnittelussa eri aikoina, kertoi näyttelyn kuraattori Teija Isohauta.

Aalto oli vihreä!

Säynätsalon kunnantalo

Arkkitehtuurimuseon näyttely esittelee 14 kohdetta, jotka havainnollistavat Aallon viherajattelua.

  • Maisema-arkkitehtuurin näkökulmasta Aalto käsitteli rakennusten lähiympäristöä sisätilojen laajentumana. Hän puhui viherverkostoista ja elävän luonnon läsnäolosta.
  • Lapsuudesta tuli luonnon, metsän, puiden, kallioiden ja kivien mukanaolo, Välimeren maista viljely ja tavallisen elämän näkökulma. Islamilaisuutta edustavat suljetut pihat ja vesikanaalit. Vesiaiheita Aaltokin suosi runsaasti! Japanilaisuutta henkii monien töiden detaljimaisuus.
  • Maanmittaus oli tullut isän kautta tutuksi. Maaston muodot olivat Aallon asemaakaavasuunnittelun lähtökohta. Hän piti erityisen tärkeänä säilyttää puusto. Metsät, kalliot, järvet, polut olivat luontoa, johon rakennukset oli yhdistettävä. Ajan ja kasvullisuuden myötä rakennus saa muotonsa, Aalto uskoi.

 

Jyväskylän yliopiston kampus

 

Linnunkoteja rakennusjätteistä

Taiteilija Kaarina Kaikkosen teos ”Pyryharakan pesä” voitti yleisöäänestyksessä Damyn järjestämän tehtävän luoda uutta rakentamisen ylijäämistä. Tapahtuma Damy Talks 3 oli osa Helsinki Design Week Ilmastokoulua 10.9.2019 Helsingin kaupungintalon aulassa. Tapahtuman juontaja arkkitehti Sini Koskinen haastatteli tehtävien lomassa osallistujia.

Leikkimielinen, mutta taustaltaan vakava-aiheinen kilpailu käynnistyi pöydällisestä rakennusjätettä: muoviputkia, johtoja, letkuja, levynkappaleita, laudanpätkiä, liittimiä, sidostarpeita, ruuveja, nauloja, eristysmateriaalia, rautalankaa ja -verkkoa ym. ym.

Aloituspöydän materiaaleissa oli valinnanvaraa.

Taiteilijat ja suunnittelijat valitsivat haluamansa ainekset luodakseen linnunkodin. Ohessa he pohtivat kestävää kehitystä, kierrätystä ja #uuttamuseota.

– Ainekset kerättiin purettavan rakennuksen työmaalta, jonka materiaalista peräti 98 % sopi kierrätykseen, kertoi damylainen Esa Laaksonen.

Kilpailijat kommentteineen

Muotoilija Timo Salli korosti, että on opittava vaatimaan laadukkaampaa ja tyydyttävä vähempään kulutukseen. – Uusi museo voisi tarjota kaikkia kiinnostavaa luovaa puuhailua, leikkiä, yhteisöllistämistä.

Sisustusarkkitehti Sari Anttonen vaatii töissään aina käyttäjälähtöisyyttä. – Nyt mietin, mistä linnut pitävät. Arvostan ekologiaa.

Timo Salli kuvaili teostaan kierrätyssukupolven pesäksi. Sari Anttonen etsii usein poikkeavia muotoja. Softis-pesän hän rakensi lastulevypyörylöistä ja pellavaeristeestä.

Taiteilija Kari Cavén on taidekenttämme johtavia kierrättäjiä; nyt syntymässä oli ”kantti kertaa kantti”. – Luon vahvan rungon. Tulos on linnun turvakoti.

Taiteilija Kaarina Kaikkosen näkemys ohuiden, värikkäiden muoviputkien taivuttelussa oli linnunpesä. – Luovuus on parhaimmillaan leikkiä, hauskanpitoa. Uusi museo voi antaa siihen paikan.

Kari Cavén tunnetaan kierrätysteoksistaan. Tukeva rakennus sai nimekseen linnun turvakoti. Tekstiili-installaatioistaan tunnettu Kaarina Kaikkonen loi iloisen pyryharakan pesän.

Muotoilija Saara Renvall kokosi aineksia, jotka muistuttivat hänen omaa työpöytäänsä. – Olen luova askartelija. Tällainen puuhailu voi edistää kiertotaloutta. Entä jos jätteen keruun korvaisi muilla sanoilla? Työmaalla voisi olla vaikkapa ambassador of materials, arvostettu ylijäämän huoltaja.

Arkkitehti Tuomas Siitoseen vetosivat pienet värikkäät muoviputket. Hän suunnitteli pienen linnun pientä pesää.

Saara Renvallin linnunpesän esikuva lienee hyönteishotelli. Linnut pesikööt mieleiseensä putkiloon. Tuomas Siitonen loi pienenpienen pikkulinnun pesän.

– Enemmän kierrätystä, tiivisti erikoistutkija Delphine Rumo, Aalto-yliopisto. – Rakennus pitää ymmärtää raaka-aineiden pankkina eikä purkumateriaalina. Paikallisten raaka-aineiden käyttö on tärkeää, samoin uudistava, kokonaisvaltainen suunnittelu – enemmän luovuutta ja yhteistyötä!

Damy Tallinnassa 24.–25.8.2019

Ekskursio aloitettiin tutustumalla Suomen suurlähetystöön, josta kävelimme vanhan kaupungin läpi Taideakatemiaan. Oppaana oli dosentti Riin Alatalu. Hän esitteli myös Tallinnan muuttuvia kaupunkiympäristöjä kuten Rotermannin ja Telliskiven alueet. Piritassa kohteena  oli  Memory Fields alue, kommunismin uhrien muistomerkki  ja Piritan luostarialue.

Taideakatemin rakennus oli yhdistelmä vanhaa ja uutta, vanha osa oli jätetty rosoiseksi.

Neuvostovallan virolaisten uhrien muistomerkki oli vaikuttava muuriin hakattuine nimineen ja muine yksityiskohtineen.

Moderni Piritan luostari.

Bussiretken teimme Laulasmaalle Arvo Pärt -keskukseen, jossa arkkitehtuuri- ja luontokokemus ovat tärkeä osa miljöötä sekä tietenkin musiikki: meille konsertoi  lahjakas nuori pianisti  Johan Randvere.

Arvo Pärt -keskukseen kuljettiin metsän läpi. Keskuksen tornista näki rakennuksen muodot sekä ympäröivät metsä- ja merimaisemat.

Paluumatkalla kyläilimme Nommen alueella 1950-luvun yksityistalossa jonka oli rakentanut kuvanveistäjä-aviopari Mölder. Lounastimme yhdessä  uudistetussa kauppahallissa Balti Jaam Turg alueella sekä legendaarisessa F- Hoone ravintolassa ja tutustuimme Fotografiska museoon.

Telliskiven alueella, jolla Fotografiska-valokuvamuseo sijaitsee, on paljon ravintoloita ja liikkeitä.

Matkan järjestäjänä toimi damylainen Pirjo Huvila. Valokuvat on ottanut damylainen Aki Eerikäinen.

Maljat Saarisille 20.8.2019

Miksi juuri 20.8. – katso jutun lopusta!

Damyn #uusimuseomaljat 20.8.2019 aloitettiin tutustumalla Teepaviljonkiin Designmuseon edustalla. Designmuseon yhteistyöpäällikkö Piia Lehtinen esitteli ainutkertaisen puurakennelman syntyä. Toteutuksesta vastasivat Aalto-yliopiston ja University of Westminsterin arkkitehtiopiskelijat.  Arkkitehtiopiskelijat suunnittelivat puisen paviljongin Designmuseon eteen

DAMYn pj. Maire Mattinen ja Pia Lehtinen

 

– Paviljonki on englantilaisen teen juonnin kulttuuria, toisaalta se on avoin, salliva tila oleilulle. Olen nähnyt koiratreffejä ja syntymäpäiväjuhlia. Sateella paviljonki on ollut täpötäynnä turisteja.

Uudenmuseon maljat kohotettiin Arkkitehtuurimuseossa. Tervetulopuheessaan museonjohtaja Reetta Heiskanen kertoi, että uusimuseohanke etenee hyvässä yhteistyössä ao. ministereiden kanssa. Museonjohtaja Jukka Savolainen kuvaili hanketta triathloniksi. Spurtin jälkeen edessä on monta pitkänmatkan vaihetta. Valtion budjettiratkaisut määrittävät etenemisen.

– Miehekästä juoruilua Saarisista, lupasi Rakennustaiteen säätiön puheenjohtaja FT Timo Tuomi. Monipuolinen valokuvakokoelma esitteli mm. perhettä tekemässä pienoismalleja, isä Elielin ja poika Eeron suhdetta sekä Saaristen toimistoja, työskentelyä, huomionosoituksia ja merkkipaaluja.

Yliarkkitehti Sirkkaliisa Jetsonen ja valokuvaaja Jari Jetsonen löytöretkeilivät Eliel ja Eero Saarisen parissa vuosien ajan Amerikasta Suomen kautta Venäjän Karjalaan. Heidän esittelemänsä kuvakokoelma sisältää kesähuviloita, pientaloja, teollisuuslaitoksia, kirkkoja, lentokenttäterminaaleja, pääkonttoreita ym. rakennuksia. Kuuluisimpia lienevät Dulles International Airport, TWA Terminal, Vassar College ja Gateway Arch St. Louis.

Amerikkalaisten suhtautumista Eliel ja Eero Saariseen sekä omia kokemuksiaan ja muistojaan kuvaili arkkitehti, damylainen Pirkko-Liisa Schulman, joka opiskeli arkkitehtuuria Yalen yliopistossa 70-luvulla. Siellä hänet nostettiin jopa Saaristen sukulaiseksi, Suomesta kun tuli. Aiemmin Saaristen tuotantoa pidettiin siellä jopa nolona, mutta sittemmin sitä alettiin todella arvostaa, Schulman kertoi.

Eliel Saarinen syntyi 20.8.1873, poikansa Eero Saarinen 20.8.1910.

Kulttuurihistoriaa Itä-Uudenmaan tyyliin

Damyn kesäretkellä 30 jäsentä ja opas suuntasivat lauantaina 8.6. Itä-Uudellemaalle. Oppaana toimi 1800-luvun antiikin ja tyylihistorian asiantuntija Bernd Morelius.
Tutustuimme Tervikin kartanoon Pernajassa, jonka historia alkaa vuodesta 1636. Nykyinen päärakennus on 1730-luvulta. Tila on säilynyt saman suvun hallussa, vaikka sukunimet ovat muuttuneet avioliittojen myötä. Kartanon empire-sisustus ja muotokuvakokoelma ovat ainutlaatuisia.

Tervikin kartano sekä kartanon sivurakennus. Kuvat Maija Kasvio

Porvoossa tutustuimme vanhan Raatihuoneen (vuodelta 1764, Suomen vanhin) ja nykyisen Porvoon museon (vuodelta 1897) / Itä-Uudenmaan maakuntamuseon (1984) historiaan. Museon kokoelma on laaja, mm. Alfred Edelfeldtiä, Iris-tehtaan keramiikkaa ja Saara Hopeaa. Kesänäyttelyn taiteilija on porvoolainen ekspressionisti Valle Rosenberg (1891−1919).

Kuvat Marita Almiala

Lopuksi tutustuimme sisustusarkkitehti, muotoilija, taideasiantuntija Tauno ja Liisa Tarnan kotiin (Virva Valtarin artikkelikuva ylinnä) ja pihapiiriin, Solitanderska Gårdeniin Porvoon tuomiokirkon torin laidalla. Pihapiirin vanhin talo on 1760-luvulta. Tarnat ovat korjanneet ja restauroineet rakennuksia aikakauden materiaalien ja työtapojen ehdoilla. Heille myönnettiin Museoviraston 2018 Kulttuuriperintövuoden palkinto.

Solitanderska Gården. Kuva Maija Kasvio

Tauno Tarna kertoo talonsa historiasta. Kuvat Marja Kauppinen ja Maisa Skyttä

Tapaamme Tauno Tarnan myös syksyllä, jolloin hän pitää damylaisille luennon pihapiirin puutalojen säilyttävästä kunnostuksesta ja työtavoista.

Arkkitehdin kynästä

Helsinki-päivänä 12.6. avattiin Arkkitehtuurimuseossa näyttely Eric Adlercreutz: Arkkitehdin kynä kohtaa paperin.

Arkkitehti Eric Adlercreutz ja museonjohtaja Reetta Heiskanen

Näyttely korostaa käsin piirtämisen tärkeyttä olematta kuitenkaan protesti tietokoneavusteista suunnittelua vastaan, toteaa arkkitehti Eric Adlercreutz. Käsin piirtäminen synnyttää syvemmät muistin luokat. Piirtäessään ihminen keskittyy yhteen pisteeseen, jolloin motoriset, mentaaliset ja visuaaliset tunteet vahvistavat kokemusta.

Näyttelykuraattori FT Juha-Heikki Tihinen tiivistää ajatuksen: ”Piirroksissa nousee esiin käsin ajatteleminen… Piirtäminen on materiaalista ja käytännöllistä filosofiaa. Se on myös viivoja paperilla tai mustaa valkoisella. Eräänlainen maailman luominen, kun musta ja valkoinen erotetaan toisistaan, ja samalla avautuu uusi maailma ja todellisuus”.

Matkaluonnokset muodostavat tärkeän osan Eric Adlercreutzin näyttelystä. Hän työskenteli kuusi vuotta Alvar Aallon toimistossa ja kertoi, että siellä oli aina ikkuna auki Italiaan. Kuvassa Assisi Convento di S Domiano, Assisi, Eric Adlercreutz 2014

Näyttelyn pohjalta on Rakennustieto Oy julkaissut myös upean kirjan. Kuten museonjohtaja Reetta Heiskanen asian ilmaisee: ”Kauniisti kuvitettu katalogi toivon mukaan säilyy lukijoiden kahvipöydällä pitkään ja kiireettömästi”.

 

Keidas keskellä Kaisaniemeä

Damylaiset evoluutiopuussa

 

Intendentti Mikko Piirainen (LUOMUS) ja maisema-arkkitehti Gretel Hemgård esittelivät Evoluutiopuun haaroja. Taivasta vasten piirtyy Kasvutieteellisen puutarhan vanhin puu, lehtikuusi.

Kouluajan kasvioppi meni paljolti uusiksi, kun tutustuimme Kaisaniemen kasvitieteelliseen ulkopuutarhaan. Uusi evoluutiopuu esittelee kasvien kehityshistoriaa havainnollisesti.

Noppakiviset polut johdattavat kävijän istutuslaatikolta toiselle ja perehdyttävät kasvien luokittelujärjestelmään. Lähtökohta ovat elävät fossiilit satojenmiljoonien vuosien takaa. Perimäaineksen eli DNA:n ja tietokoneanalyysien avulla luokitellaan ja sijoitetaan kasvit järjestykseen: suku > heimo > lohko > luokka > kaari > eliökunta.

Tietenkin tutustutaan kasvien nimiin ja ihaillaan niiden kukoistusta –  keidas kotipuutarhurille!

Puutarhassa on noin 700 lajia ja lisää tulossa. Selkeät reititykset ja opasteet kattavat noin neljän hehtaarin ulkopuutarhan, johon on vapaa pääsy. Kierrätetyistä lohkareista rakennettu kivikkopuutarha on suosittu istuskelupaikka.

Ulkopuutarhan suunnittelussa on otettu huomioon paitsi Museoviraston ohjeet myös Helsingin kaupungin Kaisaniemen puiston uudistushanke. Siksi evoluutiopuun tyvi on sijoitettu paikalle, johon tulevaisuudessa nousee uusi pääportti puistoon.

Innokkaat damylaiset tutkimassa kasvimaailman saloja.

 

Entisestä Atlas-pankista Epicenter

Arkkitehdit Jussi ja Toivo Paatela voittivat arkkitehtuurikilpailun ja suunnittelivat Atlas-pankin pääkonttorin, joka valmistui v.1929.

Komean punatiilisen funkkisrakennuksen Mikonkatu 9:ssä valmistumisen jälkeen liikepankki meni pian konkurssiin ja liitettiin mm. Helsingin Osakepankkiin.

Monien vaiheiden jälkeen pankkisalissa on toiminut esimerkiksi elokuvateatteri Bio Rea ja elokuvaohjaaja Renny Harlinin Planet Hollywood.

Nyt kiinteistön omistaa Ilmarinen, joka tilasi saneerausprojektin arkkitehti ja sisustusarkkitehti Jari Inkiseltä /Gullsten-Inkinen Oy.

Kahdeksankerroksisen rakennuksen talotekniikka, pintamateriaalit ja kalusteet on uusittu muuntojoustaviksi, nykytarpeet täyttäviksi toimitiloiksi. Saneeraus valmistui vuonna 2018.

 


Vanhassa pankkisalissa on korkeutta kaksi kerrosta, ja sen akustiikkaan on kiinnitetty erityistä huomiota. Funkkisrakennus on suojeltu, mikä asetti tiukat ehdot tehtyihin muutoksiin.

Nykyinen käyttäjä on yhteisöllistä työtilaa tarjoava toimija, jonka liiketoiminta perustuu vuorovaikutukselle vuokralaisten kesken. Katutasossa on ravintola ja kellarikerroksessa maksullinen pyöräparkki.

Helsingin yliopiston restaurointihanke

Yliopiston päärakennuksen hillitty värikirjo kertoo paljon rakennuksen vaiheista

Mitä jos Senaatintoria reunustaisivat keltaisen tuomiokirkon ja Valtioneuvoston linnan ohella Yliopiston valkoinen päärakennus, jollainen se asiakirjojen mukaan oli Engelin jäljiltä 1832? Millaista vuoropuhelua käyvätkään Valtioneuvoston linnan korinttilainen järjestelmä ja Yliopiston päärakennuksen joonialaiset pylväät?

Engelin vestibyyli

Arkkitehti Kati Winterhalterin opastamana pääsimme kurkistamaan yliopiston historiaan ja sen juhlallisimpiin tiloihin. Aloitimme Senaatintorin puoleiselta sisäänkäynniltä ja tunsimme pienuutemme ulko-ovia aukoessamme.  Katin sanoin tämä on ”kehomuistiin hitsautuva” kokemus. 23 innokasta damylaista yritti valoisassa vestibyylissä aistia, millainen kolmikerroksinen aula onkaan ollut Engelin aikaan, kun nykyisten teräs-lasiovien paikalla olivat tummat umpipuuovet ja valo siivilöityi ylempien kerrosten ikkunoista.

Ihailimme aulan kurinalaista klassista ilmettä ja kuulimme koristeiden merkityssisällöistä. Kokonaisvaikutelma on eheä, vaikka tila sisältää lukuisia eri ikäisiä kerrostumia. Aulan alimman palkiston friisiin lisättiin 1866 kansallishenkinen, Kalevalasta innoituksensa saanut Sjöstrandin reliefiteos ”Väinämöisen laulu”.

Yliopiston veistoskokoelmalla on vakiintunut  asema Taidehistorian laitoksella, osa suurimmista veistoksista on vestibyylin tasanteella. Konservoituina klassisia veistoksia nähdään jatkossakin sisääntuloaulaa ylevöittämässä. Pohjoisen porrasnousujen keskellä vartioineet kipsiset leijonat sitä vastoin katosivat tietymättömiin1944 pommituksen jälkeen. Hennon roosan väriset, pilasterien ja klassisten ornamenttien kehystämät kentät antavat veistoksille taustan. Valitettavasti rahan puuttuessa tehtiin maalipinnat suurelta osin lateksimaalilla 1975. Värimallina oli pehmeän vaaleanpunainen, liimamaalilla toteutettu, toiseksi alin värikerros, joka edelleen on nähtävissä laajana esiinottona. Näin saatoimme vertailla eri maalityyppien vaikutusta väriloistoon ja tunnelmaan.

Yliopiston mittava laajennus 1930-luvulla

Yliopiston päärakennus on kokenut monta vaihetta, merkittävimpänä J.S Sirénin suunnittelemat vuonna1937 valmistuneet laajennusosat, jotka edustavat ”sammuvaa klassismia ja voimistuvaa funktionalismia”.  Pysähdyimme pohtimaan Fabianinkadun puoleista, matalaa ja raskaan tuntuista sisäänkäyntiaulaa. Voitaisiinko tunnelmaa vieläkin keventää jollain tavoin? Edellisessä LPR:n (Laiho-Pulkkinen-Raunio) suunnittelemassa korjauksessa eteisaulaan asennettiin epäsuora valaistus, joka osaltaan toi aulaan ilmavuutta.

Sirén suunnitteli itse auditorion ja pienen juhlasalin sisustukset. Suureen ja pieneen konsistorin saliin, käytävähalleihin, tiedekuntahuoneisiin sekä opettajien kahvilaan saatiin Arttu Brummerin suunnittelemat kalusteet. ”Mielikuvituksellinen romantikko” Brummer vastasi lähes kaikkien edustuksellisten tilojen kalustuksesta. Elli Ruuthin käytännölliset ja kevyet  kalusteet tulivat seminaarihuoneisiin lukusaleineen, tutkintohuoneisiin ja harjoitussaleihin. Runar Engblom vastasi puolestaan rehtorin huoneiden, kansliaosaston, kanslerin huoneistojen sekä opiskelijaravintolan sisustuksesta.

Sotavaurioiden korjaaminen

Sirénin johdolla saatiin vanhan puolen restaurointi valmiiksi 1940 – vain muutama vuosi ennen kun sodan aikainen pommi osui yliopistoon tuhoten noin puolet Engelin suunnittelemasta yliopiston osasta.

Pommitusvaurioiden jälleenrakennus kesti vuosia (1944–48). Pahiten tuhoutui upea juhlasali. Jälleenrakentamisen yhteydessä salia laajennettiin Sirénin suunnitelmien mukaan. Kuulimme juhlasalin valaistukseen ja lämmitykseen, mahonkioviin, tuoleihin ja muihin kalusteisiin sekä Albert Edelfeltin seinämaalauksiin liittyvistä historian käänteistä. Esimerkiksi juhlasalissa ollut taiteilija Väinö Aaltosen marmorireliefi ”Vapauden jumalatar seppelöi nuoruuden” sai pahoja vaurioita pommituksissa ja sen tilalle taiteilija veisti uuden 1959. Kipsiluonnos puolestaan sijoitettiin pienen juhlasalin aulaan ja nykyään nähtävillä on kolmaskin, sodassa kärsinyt, alkuperäinen, konservoitu veistosreliefi juhlasalin viereisessä lämpiössä.

Siréniläinen ilme ja väriskaala hiipi jälleenrakennusvaiheen myötä myös yliopiston vanhaan osaan. Myöhemmin LPR:n suunnittelema kokonaiskorjaus puolestaan sekin on vaikuttanut Yliopiston värivalikoimaan. Empiremiljööseen hienosti sopeutuvia Sirenin valaisimia tehtiin tuolloin lisää, osa klassismia huokuvista valaisimista on kuitenkin Ola Laihon käsialaa.

Huomasimme, että vaatii historian tietämystä, jotta osaa lukea, mikä osa on aidosti vanhaa ja mikä uutta. Engelin empireä on oikeastaan melko vähän, mutta siitä huolimatta kokonaisuus on harmoninen.

Edessä jälleen suuri korjaus

Yliopiston päärakennuksen restaurointia on suunniteltu jo pari vuotta ja valmista pitäisi olla vuoteen 2022 mennessä. Pääkäyttötarkoitus säilyy yliopiston opetustilana ja toimistoina ravintolapalveluineen. Uutta korjausvaihetta ohjaavat tänä päivänä tutuiksi käyneet vaatimukset: muuntojoustavuus, esteettömyys, tilaturvallisuus ja terveellisyys, tekniset vaatimukset (talotekniikka), energiatehokkuus, kestävä kehitys ja yhteiskuntasitoumus. Myös opiskelijoiden viihtyvyyteen panostetaan.

Engelin hengen mukaisen vestibyylin, juhlasalin ja vanhan konsistorinsalin lisäksi säilyvät ainakin rehtorin kanslia Ilmari Tapiovaaran 1950-luvun kalusteineen. Samoin Sirénin ja LPR:n muokkaamat luentosalit, kahvilatilat ja aulatilat on arvotettu säilytettäviksi. Monissa muissa tiloissa tullaan tekemään suuriakin muutoksia, kertoo restaurointia suunnitteleva arkkitehti Timo Jeskanen. Suuria muutospaineita kohdistuu erityisesti luentosaleihin ja niiden jäykkiin, kiinteisiin penkkiriveihin. Ehkä palaamme Yliopiston Päärakennukseen taas 2022 katsastamaan, miten uusin korjaus on onnistunut.

Helsingin Yliopiston Päärakennuksen RAKENNUSHISTORIASELVITYS 2017 on ladattavissa täältä: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/197199