Helsingin yliopiston restaurointihanke

Yliopiston päärakennuksen hillitty värikirjo kertoo paljon rakennuksen vaiheista

Mitä jos Senaatintoria reunustaisivat keltaisen tuomiokirkon ja Valtioneuvoston linnan ohella Yliopiston valkoinen päärakennus, jollainen se asiakirjojen mukaan oli Engelin jäljiltä 1832? Millaista vuoropuhelua käyvätkään Valtioneuvoston linnan korinttilainen järjestelmä ja Yliopiston päärakennuksen joonialaiset pylväät?

Engelin vestibyyli

Arkkitehti Kati Winterhalterin opastamana pääsimme kurkistamaan yliopiston historiaan ja sen juhlallisimpiin tiloihin. Aloitimme Senaatintorin puoleiselta sisäänkäynniltä ja tunsimme pienuutemme ulko-ovia aukoessamme.  Katin sanoin tämä on ”kehomuistiin hitsautuva” kokemus. 23 innokasta damylaista yritti valoisassa vestibyylissä aistia, millainen kolmikerroksinen aula onkaan ollut Engelin aikaan, kun nykyisten teräs-lasiovien paikalla olivat tummat umpipuuovet ja valo siivilöityi ylempien kerrosten ikkunoista.

Ihailimme aulan kurinalaista klassista ilmettä ja kuulimme koristeiden merkityssisällöistä. Kokonaisvaikutelma on eheä, vaikka tila sisältää lukuisia eri ikäisiä kerrostumia. Aulan alimman palkiston friisiin lisättiin 1866 kansallishenkinen, Kalevalasta innoituksensa saanut Sjöstrandin reliefiteos ”Väinämöisen laulu”.

Yliopiston veistoskokoelmalla on vakiintunut  asema Taidehistorian laitoksella, osa suurimmista veistoksista on vestibyylin tasanteella. Konservoituina klassisia veistoksia nähdään jatkossakin sisääntuloaulaa ylevöittämässä. Pohjoisen porrasnousujen keskellä vartioineet kipsiset leijonat sitä vastoin katosivat tietymättömiin1944 pommituksen jälkeen. Hennon roosan väriset, pilasterien ja klassisten ornamenttien kehystämät kentät antavat veistoksille taustan. Valitettavasti rahan puuttuessa tehtiin maalipinnat suurelta osin lateksimaalilla 1975. Värimallina oli pehmeän vaaleanpunainen, liimamaalilla toteutettu, toiseksi alin värikerros, joka edelleen on nähtävissä laajana esiinottona. Näin saatoimme vertailla eri maalityyppien vaikutusta väriloistoon ja tunnelmaan.

Yliopiston mittava laajennus 1930-luvulla

Yliopiston päärakennus on kokenut monta vaihetta, merkittävimpänä J.S Sirénin suunnittelemat vuonna1937 valmistuneet laajennusosat, jotka edustavat ”sammuvaa klassismia ja voimistuvaa funktionalismia”.  Pysähdyimme pohtimaan Fabianinkadun puoleista, matalaa ja raskaan tuntuista sisäänkäyntiaulaa. Voitaisiinko tunnelmaa vieläkin keventää jollain tavoin? Edellisessä LPR:n (Laiho-Pulkkinen-Raunio) suunnittelemassa korjauksessa eteisaulaan asennettiin epäsuora valaistus, joka osaltaan toi aulaan ilmavuutta.

Sirén suunnitteli itse auditorion ja pienen juhlasalin sisustukset. Suureen ja pieneen konsistorin saliin, käytävähalleihin, tiedekuntahuoneisiin sekä opettajien kahvilaan saatiin Arttu Brummerin suunnittelemat kalusteet. ”Mielikuvituksellinen romantikko” Brummer vastasi lähes kaikkien edustuksellisten tilojen kalustuksesta. Elli Ruuthin käytännölliset ja kevyet  kalusteet tulivat seminaarihuoneisiin lukusaleineen, tutkintohuoneisiin ja harjoitussaleihin. Runar Engblom vastasi puolestaan rehtorin huoneiden, kansliaosaston, kanslerin huoneistojen sekä opiskelijaravintolan sisustuksesta.

Sotavaurioiden korjaaminen

Sirénin johdolla saatiin vanhan puolen restaurointi valmiiksi 1940 – vain muutama vuosi ennen kun sodan aikainen pommi osui yliopistoon tuhoten noin puolet Engelin suunnittelemasta yliopiston osasta.

Pommitusvaurioiden jälleenrakennus kesti vuosia (1944–48). Pahiten tuhoutui upea juhlasali. Jälleenrakentamisen yhteydessä salia laajennettiin Sirénin suunnitelmien mukaan. Kuulimme juhlasalin valaistukseen ja lämmitykseen, mahonkioviin, tuoleihin ja muihin kalusteisiin sekä Albert Edelfeltin seinämaalauksiin liittyvistä historian käänteistä. Esimerkiksi juhlasalissa ollut taiteilija Väinö Aaltosen marmorireliefi ”Vapauden jumalatar seppelöi nuoruuden” sai pahoja vaurioita pommituksissa ja sen tilalle taiteilija veisti uuden 1959. Kipsiluonnos puolestaan sijoitettiin pienen juhlasalin aulaan ja nykyään nähtävillä on kolmaskin, sodassa kärsinyt, alkuperäinen, konservoitu veistosreliefi juhlasalin viereisessä lämpiössä.

Siréniläinen ilme ja väriskaala hiipi jälleenrakennusvaiheen myötä myös yliopiston vanhaan osaan. Myöhemmin LPR:n suunnittelema kokonaiskorjaus puolestaan sekin on vaikuttanut Yliopiston värivalikoimaan. Empiremiljööseen hienosti sopeutuvia Sirenin valaisimia tehtiin tuolloin lisää, osa klassismia huokuvista valaisimista on kuitenkin Ola Laihon käsialaa.

Huomasimme, että vaatii historian tietämystä, jotta osaa lukea, mikä osa on aidosti vanhaa ja mikä uutta. Engelin empireä on oikeastaan melko vähän, mutta siitä huolimatta kokonaisuus on harmoninen.

Edessä jälleen suuri korjaus

Yliopiston päärakennuksen restaurointia on suunniteltu jo pari vuotta ja valmista pitäisi olla vuoteen 2022 mennessä. Pääkäyttötarkoitus säilyy yliopiston opetustilana ja toimistoina ravintolapalveluineen. Uutta korjausvaihetta ohjaavat tänä päivänä tutuiksi käyneet vaatimukset: muuntojoustavuus, esteettömyys, tilaturvallisuus ja terveellisyys, tekniset vaatimukset (talotekniikka), energiatehokkuus, kestävä kehitys ja yhteiskuntasitoumus. Myös opiskelijoiden viihtyvyyteen panostetaan.

Engelin hengen mukaisen vestibyylin, juhlasalin ja vanhan konsistorinsalin lisäksi säilyvät ainakin rehtorin kanslia Ilmari Tapiovaaran 1950-luvun kalusteineen. Samoin Sirénin ja LPR:n muokkaamat luentosalit, kahvilatilat ja aulatilat on arvotettu säilytettäviksi. Monissa muissa tiloissa tullaan tekemään suuriakin muutoksia, kertoo restaurointia suunnitteleva arkkitehti Timo Jeskanen. Suuria muutospaineita kohdistuu erityisesti luentosaleihin ja niiden jäykkiin, kiinteisiin penkkiriveihin. Ehkä palaamme Yliopiston Päärakennukseen taas 2022 katsastamaan, miten uusin korjaus on onnistunut.

Helsingin Yliopiston Päärakennuksen RAKENNUSHISTORIASELVITYS 2017 on ladattavissa täältä: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/197199