DAMYn pikkujouluissa keskustelu uudesta Arkkitehtuuri- ja designmuseosta

Kaupunginvaltuutettu, professori Sirpa Asko-Seljavaara kannusti meitä aktiiviseen toimintaan uuden museon aikaansaamiseksi. Hän korosti, että Guggenheim-projektin virheistä kannattaa oppia. Hanke ei voi olla ylhäältä annettu valmis konsepti.

Asko-Seljavaara ei ollut innostunut Guggenheimin arkkitehtuurikilpailun voittaneesta mustasta museokompleksista ja toivoi, että nyt saadaan paremmin ympäristöönsä sopeutuva rakennus.

Hän varoitti, että on syytä varautua moninaiseen, jopa ristiriitaiseen keskusteluun. Valtuustossa museota varmasti halutaan keskustan sijaan Myllypuroon tai muualle kaupungin laitamille.

Asko-Seljavaara toi juhlaamme pormestari Jan Vapaavuoren tervehdyksen, jossa korostetaan, että uuden museon on oltava kansainvälinen ja uutta luova korkeatasoinen museo.

Museonjohtajat Jukka Savolainen ja Reetta Heiskanen kertoivat, kuinka hanke etenee. Tuomas Auvisen johdolla istuu parhaillaan toinen työryhmä, jonka selvitys julkistetaan helmikuun lopussa. He muistuttivat, että kaikkien on syytä aika ajoin vilkaista uuden museon sivustoa #uusimuseo.fi , jossa ovat uusimmat uutiset ja tapahtumat.

Asko-Seljavaara kertoi myös ASKO-säätiön apurahakäytännöistä, joiden avulla on kyetty tukemaan montaa nuorta muotoilijakykyä.

Pikkujouluissa kuultiin Timo Vikkulan musiikkia ja viihdyttiin ystävien kesken.